Elossa ollaan. Vaikka joku saattaisi luulla, että olen kuivunut kokoon, ähäkutti. Ulkona paukahti 30'C lämpöennätys, joten jäin sisälle lipittämään vettä ja raapustelemaan sanasen.
Pientä valoitusta siihen, missä ollaan luurattu. Pähkinänkuoressaan:
-Neukku on Valenciassa, sielun ja ruumiin voimissaan puuhastelee työharjoittelua limaisten latinäijien seassa Berklee College of Musicissa
-Meikä on peuhinut parin projektin (mm. mainittu 3D-tulostin) ja koulujuttujen syvissä vesissä ja samalla koittanut kasvaa ammatillisesti
-Pistäydyimme ruokafestareilla
(linkki tulee tähän, jahka tekstikin)
-teetätin itselleni nimikoidun partahöylän (1€)
-olen syönyt
(kuluneen kuukauden safkafestaripostaus-linkki tulee tähän)
-havittelen itselleni kesäksi harjoittelua paikallisen muotoilukonsultaatioyrityksen leivissä.
Ja sitten kuvakavalkadia kaikille. Eivät ole aikajärjestyksessä, valitettavasti.
|
Mercat Centralista, kauppahalli vailla vertaa |
|
Poikien kesken. (Kaljakerhomme kokoontuu yleensä perjantaisin, mainitun mercat centralin olutkaupan luokse. Sieltä valitsemme kaksi mielenkiintoista mallastuotetta ja omistaja jäähdyttää ne meille. Iltapäivällä maistellaan. Joskus mukana on esim. juustoa) |
|
Barcelonassa Neukkua noutamassa, pakaasin muovilaakerinen rengas levisi n. 200 metrin raahauksen jälkeen.) |
|
Nimikkoshaverini valmistuspiste. Siinä lukee PEKULI. |
|
Katutaidetta / -performanssi |
|
Pääasia. |
|
Brasilialainen rantaolut. |
|
Kävin kuunteloimassa eri mielenkiintoista luentoa aiheesta "Intialaisen musiikin prinsiipit" @ Berklee |
|
Kupillinen design-managementtia |
|
Sanasoturi loihe kirjoitelman aiheesta DBTL, espanjaksi. |
|
Palvelu, jossa voi teettää itsestään 3D-valoksen |
|
Mallihahmoja. |
|
Valencian vanhan kirkon kellotornista (miljoona rappusta...) näpätty maisemakuva |
|
Samainen kellotorni, toiseen ilmansuuntaan |
|
Samainen kellotorni, kolmanteen ilmansuuntaan. |
|
Hississä ollut lappu :) |
|
Porrassiivoojan työ- & harrastusväline |
|
Chupitoksia rivissä. Ensimmäistä kertaa tässä juottolassa, jossa tarjotaan "yli 500 erilaista shottia". Mainittakoon, että astuessamme sisään tiski oli tulessa. Se on yksi juomista se. |
|
Karaokemestan nesteenpoistonurkka. Castlessa (Turussa) asioineet miehet voivat samaistua? |
|
Espanjalaisen karaokemestan "Suomi/Puola" -soittolistan tarjontaa |
|
Muodin huipulla. Ihan testimielessä. |
|
Vihollinen / ystävä. |
|
Mallinmukainen suoritus hätäjarrutuksen yhteydessä alá Neukku. |
|
Kanadanvahvistus Nick, joka pistäytyi Euroopankiertueellaan myös tänne pikkukylään vieraaksi. |
|
Kilpailija, jonka takana Neukku piilottelee. |
|
50-vuotiskranssi lähikadulta. |
-Pekuli
Hienot näkymät! :) ja mukit yms.. :D
VastaaPoistaKiitos! Voi juku kun olis taskukokoinen pokkari, kaikki mitä tänne ujutan on kuvattu kännykällä.. Kompaktin peilittömän digijärkkärin roudaaminen ei vielä istu mun hipsteriyteen :)
VastaaPoista