The Finnish Fallero

(pahoittelut kaikille itkunsekaisesti päivityksiä turhauttavan pitkään odottaville faneilleni, tässä mä nyt kuitenkin oon!)

Ensialkuun kuulumisia alkuviikosta. Siihen liittyi kulttuurisurmatyö areenalla. Kyllä, kävin kokemassa Corridaa, härkien viimeisiä hetkiä. Ylpeänä en tätä viittaa kanna, mutta olenpahan nyt kokemusta rikkaampi ja tunnistin itsessäni inhimillisiä piirteitä löytäessäni itseni kannustamassa sarvipäätä, kun sille aukeni tilaisuus pukata matadoria pyhimpiin paikkoihin. Harmikseni en kuitenkaan nähnyt rujoa ihmiskohtaloa vaan kuusi kappaletta pihvikarjaa päätyi makoilemaan maneesin haltuun...

Raakuuksista mukavampiin aiheisiin, Fallas-vapaat ovat eilisestä lukien olleet meikäläisen pestinä. Kuten aiemmassa tekstissä jo koodarin kyvyilläni lainasin faktalaatikkoon, on kyseessä siis alueellinen ja ainutlaatuinen juhla. Pääasialliset setit pyörivät taiturimaisesti tehtailtujen puunukkejen ympärillä. Liki joka toisella kadulla on jonkinlainen tapahtumateltta (johon yöksi kömmitään bailaamaan), kadut ovat joulukatumaisesti valaistuja, kadunkulmista saa paikallista vatsanrepijä-stollenia, churroja ja niiden variantteja, kaupungin friidut ja sällit ovat tälläytyneet kansallispukuihin ja kuljeksivat erinäisissä paraateissa pitkin ruutukaavaa. Kaiken kruunaa miljoonapäinen turistiryntäys kaupunkiin, sekä tietysti jokapäiväiset ja -iltaiset ilotulitukset.

Päivisin räjäytellään käytännössä "iltapäivän mascleta" joka on eri naapurustojen järjestämiä paukkupomminäytöksiä keskikaupungilla. Illan saapuessa (yleensä puoliltaöin) tärähtää reippaan kymmenminuuttisen ajan fuegos artificaloksia taivaanrantaan. Itse asiassa ne muutamat tulitukset jotka todistin, kestivät 15-20 minuuttia ja olivat näyttävyydeltään ihan toiselta vuosituhannelta, mihin olen tottunut.

Näissä kaupunkijuhlissa "mikään ei ole pyhää". Simaa nauttiva nuoriso täyttää kadut ja kulmat iltapäivästä ja ajanjaksolle ominainen papattitulitus on liki taukoamatonta. Fallasveistokset poltettiin viimeisenä iltana maan tasalle mm. kevään alkamisen ja uudistumisen symboliksi. Unohdin tehdä juhannustaiat.

Papattitulituksella en tosiaan tarkoittanut leppoisaa koiranpommien rätinää, vaan ihan oikeiden paukkupommien tuoma jännitys (lapset [ja jurriset itäblokkivaihtarit] sytyttävät isoja tykäreitä kädessään ja heittävät "jonnekin") piristää kummasti, kun päivisin on vähän väliä korvat lukossa tai löysät lahkeessa. Onneksi rakkarit rauhoittuvat yön pikkutuntien aja--- ja pahkat; paukuttelu ei katso aikaa, ei paikkaa, eikä turvamääräyksiä. Ajatellen EU-direktiivejä tämä kaupunki on viisi päivää Belsebuubin Chicago. Mielenkiintoista, että tänä vuonna meininki oli pommien osalta aiempaa hillitympää: kaupoissa oli katalogeja, joissa määriteltiin pommien suositus- ja myynti-ikärajat. Vanhemmilta piti olla ojentaa lappu ruutikauppiaalle, jossa lupa pyroleikkeihin annettiin. Käytännössä mikä tahansa nimi tinketin allekirjoituksessa seisoikin, tulivat tenavat ulos puodeista syli täynnä pankkiholvinavaajia.

Satunnaisia seinäkuvia

Satunnaisia seinäkuvia

Cremetäytteinen suklaasilattu uppopaistettu churro. Sydämentykytys alkoi jo ennen jöötin nauttimista. Ja jatkui pitkään sen jälkeen. 

Eräänä iltana tutustuin paikalliseen tapaan naatiskella viiniä sosiaalisesti. Olimme matkalla tsekaamaan valokatua, jossa pitkä pätkä oli koristeltu valokaapelilla, jonka oli tarkoitus sykkiä musiikin tahtiin. Iltanäytöksinä sitä tarjoiltiin joka ilta, aina yhden biisin verran pidempään. Mutta ensin sitä viiniä:

Viinibongi ja tapas

Trumpetin suu on tarkoitus laittaa alahuulelle, ja siitä lähteä kaatamaan reippain ottein, kasvattaen kaatimen ja suun välimatkaa ja välttää samalla kaatamasta pyykkärin painajaista rintamuksille. Muutaman treenikerran jälkeen lopetin kuplien puhaltelun lintupilliin ja onnistuin ottamaan pari senttiä etäisyyttä. Jostain syystä tämä tekniikka ei sytyttänyt meikää, ehkä myöhemmin jonkun reikäisen t-paidan kera otan uusintaottelun.

Sitten illan pääotteluun, eli valonäytökseen. Ken kuvan avaa isommaksi havaitsevi valtavan näyttövalomeren myös kansan päiden korkeudella. Itsekin -tottakai- kuvasin koko pläjäyksen videolle todetakseni videokuvan laadun olevan luokatonta. Tässä kuitenkin still-kuva. 

Luotimme isoon kokoomme ja tönimme lapsia pois sen verran, että oli optimaalista katsella valojen loistetta. Tila ei kuitenkaan syntynyt siksi, että olisimme olleet muy grande y loco, vaan tasan siksi, että kyseiseen spektaattoripaikkaan puhalsi viereisen churrokojun kaikki keitinhöyry. Iloittelun lisäksi saimme siis kulkea iloisten leipurien tuoksuisna (aiemmin syöty munkki vieläkin äklötystä aiheuttavana) takaisin keskustasta.

Kyseisen illan osalta mainittavaa lienee:

-vietin mainiota aikaa paikallisten opiskelijoiden kanssa, joista (onneksi?) juuri kukaan ei puhunut englantia

-pääsin aiemmin mainittuihin telttakemuihin paikallisessa seurassa

-telttakemujen rauettua aamuyöstä seurasin sivusta, kun juhlakansa järjestäytyi paraatiksi (huom. aamuyöstä) ja jostain ilmestynyt torvi-trio säesti paikallista kansanlaulua

-tästä johtuen koin ensimmäistä kertaa oikeassa elämässä, kun joku heittää mekastajien päälle vettä parvekkeelta (en tarkoita pissaa.) - vinhaa! Tuli heti paikallisempi olo. Ja vähän märkä.

Koska Fallas on takana päin, en käytä tämän enempää palstatilaa sen ruotimiseen. Halukkaat saavat kuvakoostetta oikean kamerani tuotoksista sitten kotopuolessa. Innokkaimmat voivat ottaa varaslähdön jo nyt ja tsekata: Tämän nettisivun 

Johan tässä ehti jo kaksi päivää olla koulua, ja pitkä viikonloppu päälle (vietän suomalaisittain sapattia perjantait); tarvitsee kokemuksenpieksämä opiskelija lisää vapaata. Koska Espanja, torstaista 28.3. alkaen nostetaankin jalat pöydälle kahden viikon pääsiäislomaksi. 

Ja eihän se vapaaviikko olisi mikään erityisen odotettu, ellei se eräs Неукку (tuttavallisemmin Neukku) tänne heilahtaisi. Tiedossa on siis ainakin vielä visiitti Barcelonaan ja sitten "Pekuliskan" juurruttaminen pääsiäismaahan työharjoittelunsa ajaksi.

-Pekuli

Kissanpäivistä koiranilmoihin

Näin ne päivät vaan vierähtää käsistä kun on tekemistä!

Luodaanpa katsaus edeltävään viikkoon, kun mielitiettyni rantautui tapasmaahan. Syöksähdin 19. päivä lauantaina aamutuimaan Valenbisin kanssa bussiasemalle, josta moottoroitu kulkupeli vei minut ja kaksi kanssakulkijaa Barcelonaan. Barcassa oli sateinen sää, joka ei mieltä ylentänyt. Odotettavissa oli kuitenkin henkilökohtainen auringonnousu, kunhan lentoasemalla tapaisin tutut kasvot.

Meitsillä oli hiukan luppoaikaa ennen kuin piti lentokenttäbussiin kiipeäminen olisi tarpeellista. Otin siis kaiken irti ja läksin kulkemahan (ei-kovin-taajaa) siksakkia Barcassa. Muun muassa kusella piti käydä, joten kiipesin likellä olevan El Corte Inglesin ysikerrokseen tekemään nesteteon. Samalla näppäsin sadekaupungista kuvan yläkulmista:

Helpotettuani itseäni aloitin kuljeksinnan. Kaupungilla oli jonkin verran populaa, huomaa kyllä että Barcelona vetää turisteja, jopa kehnolla säällä.

Ilmasii designkirjoi

Deesikni oli myös melko näkyvässä osassa katukuvassa. Taisin kuljeksia jonkinlaisen kampualueen läpi, mm. yksi kirjakauppa tyhjensi varastoaan ja minäkin kävin kyykkimässä jengin keskeltä englannin- sekä espanjankielisiä kirjoja. Onpahan plärättävää täällä kommuunissa.

Konfettia

Katuja puleerattiin urakalla, valitettavasti en tullut näppäisseeksi kuvia kiinteistönhuoltomiehistä työssään, mutta harjakoneita puski joka kujalla vastaan. Kyse oli tuskin perussiivouksesta, maassa oli merkkejä isommasta ilakoinnista.

Stura Möbilen

Barcelonassa oli viime viikonloppuna mobiilialan suurmessut, joista oli jo hiukan hehkutusta katukuvassa. Kaupungilla toimi langaton verkko ja mm. Movistarin liike em. jättiluurin vieressä oli valjastettu mobiilimaailman esitelmöintipistein.

Alan kouluja

Tässä kohtaa oli Pekko tallustellut ja kuluttanut aikaa tarpeeksi ja nappasi pikkupuodista juustonokareen, mehua ja patongin kainaloon ja hyppäsi bussiin kohti terminaalia.

Terminaalista löytyi eräs turkulaistunut pk-seudun tyttö, jonka nappasin reppuselkään ja vein takaisin kaupunkiin, ai että!

Tärkeintä oli tietenkin se, että Neukku toi mulle kasan kledjuja, jotka ei ollut mahtunut mukaan ekaan saapumiserään. Plus kakkosluuri Espanja-sim-kortilleni. Movistarin puhelut maksaa kyllä täällä melkein saman verran mitä roaming-puhelut, että voittosuhde on melko mitätön :)

Tyttelin kanssa kiersimme kyliä tuplakiikarein pimenevässä kaupungissa. Eeppinen löydös oli paikallisen laukkufirman puoti, josta sai entisistä mainosjulisteista tikattuja veskoja! Hand made in Barcelona; näitä saa facebook-sivuilla tehtailtua ihan oman mieltymyksen mukaan, joskin tarjontaa oli jo puodissakin melkoisesti.

Jokainen on vähän niinku uniikkikappale!

Mielenkiintoista esillepanossa oli se, että seinä oli magneettimaalattu, ja laukkujen sisällä oli pieni nyssäkkä, jossa oli metallikortti, jolloin kaikki laukut oli nostettavissa seinältä testiin ja aseteltavissa takaisin. Näiden kuvissa olevien laukkujen lisäksi reppu- ja kassimalleja oli tusinan verran erilaisia, lisäksi meikkilaukkuja ja lompakoita. Olivatpahan sahanneet skeittilaudan dekistäkin aurinkolasit; joskin niiden hinta olikin jo sitten "designattu" likemmäs kolmeensataan.

Esimerkki laukun synnystä

Alla olevat viiksituotteet menevät suoraan TOM Ry:lle terveisinä!

I never moustache the time again.

 Nälkäkin iski illan mittaan, sen lisäksi että söimme nutella-caramel-vohvelim kadulla ennen kuin astuimme kauppahalliin ihmettelemään nyljettyjä jäniksiä, täräytimme tietysti kinkkua...

Hammaster slaissaamassa

 Ja tapakset, joskin alla oleva oli hienoinen pettymys. Mielenkiintoinen kokemus mutta pettymys. Ja ehkä vähän liian tanakka latinki iltaa vasten!

"Vähän tapaksia ja olut, kiitos"

 Täällä on kova meininki irtisanomis- ja leikkausasioissa. Näkymätön mielenosoittaja makasi maassa ja piteli kylttiä, kun Neukku poseerasi vakavan asian puolesta:

Dimitir = erottaminen

 Päätin liittyä jengiin. Dimitir no es un nombre ruso!

...ja seuraavana päivänä tilanne olikin jo tulilla!
Kävimme Neukun kaa tsekkaa La Sagrada Familian julkisivua 9000 turistin seassa, ja matkalla Barcelonan bussiasemalle saimme vielä väistellä mieltä osoittavia kansalaisia. Melko lailla oli muuten lääkärintakeissa tai hoitsuasuissa (ei-silleen-riettaalla-tavalla) olevia henkilöitä. Mahdetaankö leikkaukset tehdä (hehe) terveydenhuollossa?

Se siitä Barcelonan viikonlopusta. Seurannut viikko kuvakollaaseineen tärähtää seuraavaan blogaukseen!

-pekuli

Tuskien taival

Ja heti laattatarinan perään lisää autenttista iloa: Neukku tulee huomenna Espanjaan! Meillä on deitit Barcelonan lentokentällä, joten läksin noutamaan itselleni opiskelijahintaista bussilippua (Alsa.es -nettisivuilta ei opiskelijahintaa saa ostettua) asemalta. Ensin kaupunkiapina:

Siispä, valitsin apostolinkyydin koska "tämä kaupunki on Turun kokoinen". No, tämä kaupunki on ihan 'tusti isompi kuin Turku, ja sain sen karvaasti kokea. Sääolosuhteet hellivät, mutta matkan määrä ei. Kävellessäni ainakin oikeaan ilmansuuntaan taisin vähän eksyä...

Mysteeri ratkeaa tällä kadulla??

Puupään Peki -sapluuna

Löysin mielenkiintoisia sivukujia ja paikkoja, kuten erilaisia museoita, katu- sekä viraalitaidetta ja rakennuksia, mutta kohteeseen pääsy tuotti valtaisasti vaikeuksia. Suunta oli siis koko ajan oikea, mutta jalkapatikassa tehdyt oikaisueksperimentit johtivat minut Liisan kanssa Ihmemaahan

Harry Potter ja Liekehtivä pikari kuvattiin kai täällä

Etsin koko ajan Cedric Diggoryn ruumista

Viimeistään tässä vaiheessa olin varma, että nyt hetki on koittanut

Selvisin hengissä kaiken tuon vihreyden armoilta. Matkaa oli jäljellä vielä kolmisen kilometriä joten luovutin ja otin Valenbicin. Sujahdin bussiasemalle ja astuin luukulle. Lippuluukun täti puhui espanjaa, minä puhuin espanjaa, hän puhui espanjaa, minä puhuin espanjaa ja lopulta puhuimme espanjaa ja englantia. Paikallinen opiskelijakorttini ei ole vielä saapunut, joten jouduin räpsyttämään ripsiä enemmän kuin kukaan mies koskaan, ja onnistuin vuolemaan loppusummasta yli femman pois!

Matka takaisin Benimaclettiin tapahtui salamana, otin Valenbicin (saman kappaleen, jolla tulin, uskomaton neliörengas) ja täräytin koilliseen kuin vinttikoira. Hikisenä ja auringonpistämänä tajusin jo polkeneeni kotikadun päähän asti kiertotietä (meillä on poliisiasema "kiilankärkenä" Benissä), joten lähdin laskettelemaan jalankulkuväylää kotiinpäin. Matkaa kotiovelle viranomaisten ääreltä on ehkä 100m (pitää muistaa pyytää kyyti tänne, jos joskus joutuu putkaan), mutta Valenbiciparkkia ei löydy yhtä läheltä. Valenbisi-applikaatio kännykässä on hyvä olla, mutta tällä kertaa esiladattu karttani petti, ja jouduin etsimään aseman käsikopelolla. Luonnolliseen suuntaan, yksisuuntaista autotietä pitkin en tohtinut mennä, ajellessa päädyin varmaan puolen kilsan päähän. Ensimmäinen maailma ja sen ongelmat.

Tätä kirjoittaessani katselen muuten upouutta langatonta reititintä työpöydälläni. Hommasin sen edukkaasti, edelleen sujuvasti espanjaa murtaen eilen illalla paikallisesta Indesolista . Kyllä nyt kelpaa käyttää wifiyhteyttä tabletilla! Ensimmäinen maailma ja sen ratkaisut!

Mystisiä keskivartalolihavia puita

No niin, pääasia on, että huomenna neljä tuntia hyvää leffankatseluaikaa linkkarissa tiedossa ja sitten onkin vuorossa itkunsekain-- miehekäs syleily armaani kanssa. Bussi lähtee aamuseitsemältä, joten varminta lienee, että alan matkata asemaa kohti jo neljältä :)

Kaduilta kaikaa viesti kauas pohjoiseen:

-pequeña

Valencia, fuck yeah!

mosolii,

Kengät ovat poissa jalasta ensi kerran sitten aamuneljän. Dunkkis saa kyyneleet silmiin, mutta väitän itselleni (koska vaihtovaatteita pakattiin mukaan niin laihalti), että se on koti-ikävä joka niitä kirvoittaa.

Valenciaan saavuin vasta iltahämärässä, koska a) ekaan bussiin ei ehditty ja b) bussimatka kestää neljä tuntia Barcasta, erityisen pitkältä se tuntui koska <first-world-problems> wifi ei toiminut </first-world-problems>. Kuitenkin, saavuttuamme Espanjan Vantaalle, miljoonakaupunkiin, kaikki nuo matkan kauhut poistuivat mielestä.

Bussiasemalla heitin yläfemmat lupsakalle vaihto-opiskelijatuutorilleni, Pablolle. Sillä oli kokoontaitettava fillari matkassa, niin urbaani sälli! Kävelimme puutuneina muutaman sataa metriä metroasemalle, josta hyppäsimme kuusilinjaisen (josta viisi on käytössä) metroverkoston vietäväksi. Kohta olimmekin jo Big-P:n kämpillä.... (kohta kämpästä lisää)

...nappasimme Pablon Punton ja tiputimme toisen Suomi-pojista hotelliaamiaista odottamaan. Meiffelle näytettiin eeppinen couch surfing -paratiisi, josta moni sikäläinen varmaan haaveilee. Pabmeister on mukana sohvasurffaajain yhteisössä, joten kaksikerroksisen kerrostaloasunnon uumenista löytyi meikäläiselle valtava jenkkipunkka, kylppäri, wifi-yhteys (kiitos), kattoikkunat ja tilaa aktiviteeteille. Tällä hetkellä hyödynnän tilan levittämällä jok'ikisen artikkelin laukustani lattialle yrittäen peittää sen - mutta ei näitä neliöitä peitä mikään!

Kylppärissä on party-modella varustettu poreamme ja tällainen kaksikko:

En tiedä mitä ja kumpaan tekisin, mutta tarjouduin pesemään salaatinkeriä tuossa sille loogisemman näköisessä altaassa. Pablo kielsi.

Pesen silti.








Ja sitten lupaamiani kuvia Barcelonasta!

Ei olla Charles de Gaullen aukiolla..

The running man (Schwartzeneggerin leffa)

Bussikuskin viewpointista otettu otos. Mies muuten tasan pysähtyi valoihin isossa risteyksissä heittääkseen jerryä paikallisten lipuntarkastajien(?) kanssa, yhdet vihreät sai jäädä välistä, koska jerry on jerryä.

Street arttia. Tää on sieltä riemukaaripuistosta.

Ainiin, ja mitä sohvasurffaaja-ammattilaisen "raamattulaatikossa" on punkkaajille? No kaikkea!

Täällä ei kannata juoda vettä hanasta, kaiketi (koska isäntäni ei niin tee), joten tuo durex on partiolaismuistini mukaan hyvä väline veden kantamiseen kaivosta. Vetoisuus useita litroja!

Annoin kiitokseksi houstilleni 

tällaisia juttuja. Ihan että pääsee Suomitunnelmaan. Koska Suomi-Finland.

Kämpässä on muuten ehkä 12'C, mutta en valita, onneksi otin fleecemakuupussin :)

-Pekuli

Barcelona

Lento ei päätynyt Siperiaan eikä edes Iberiaan, vaan Katalonian punakeltaraidalliseen helmeen, Barcelonaan. Kateuden voi unohtaa samantien, lämpöä täällä on n. 10○C, ja meikäpojilla on armoton nälkä. Neukku laittoi aamuyöllä kouraan ruisleipäsen ja koneessa mäsäytin foccaccian pahimpaan kymppikerhomunchiessiini. Lennon aikana WLAN-yhteys pelasi moitteetta. 2013 on melkein kuin 90-luku, täynnä teknoa!!
Kaksi Suomi-sankaria nappasi lentokenttäbussin, jolla huristeltiin maratoonareitten välissä pujotellen Placa de Catalunyalle. Siellä keikkalaukut napattiin olkien (vertaus ohuenläntiin hartioihin) varaan ja tallusteltiin paikallisten Guidojen lomassa Arc de Triomfille. Tämän riemukaaren takana on mitä makein puisto (kuva tulossa) mutta ensisijaisesti se toimi maamerkkinä kartanluvun Colombolle, eli meikäläiselle, etsiessämme bussiasemaa.
Kuten normaalisti, ensin pitää kävellä hukkaan, ja sitten olla hukalle susi: löytämällä tiensä. Metroasemalla (20m määränpäästä) mukava paikallinen Jammu kehoitti menemään metroteitse takaisinpäin (kaikki tämä kokonaan ...katalaaniksi?), mutta valveutuneena ukkelina kysäisihen lippuluukulta asianlaitaa: bussiasema, johon suuntamme oli, löytyisi nurkan takaa. Kas niin.
Liput busakyytiin vaihtuivat pesetoihin, ja pojannaskalit - tarinan protagonistit, jättivät ylimääräiset kamat lokeroon. Barcelonan kovatasoisin lounasmesta odotti löytäjäänsä. Vahinko, että paikalliset taitaa tiputtaa mätöt aavistuksen myöhemmin kuin puoli yhdeltätoista. Aikamme sivukujia nuuskineina (domingo, mikään muukaan mesta ei myöskään ole auki paitsi kappelit), löysimme paikallista einettä, intialaista ja hamppareita, pyörittävän mestan. 100 metrin päästä bussiasemasta. Kuva ohessa.
Kohta liikahdetaan vetämään siestaa assalle ja siitä samalla teemalla 120km/h kohti Valenciaa!
Ps. Toivottavasti etelässä on lämpimämpää.