Lähestyy fallas, Pekko pisin kaupunkii dallas'

Edellisviikkoinen alakulo on saanut turpaansa, ja reformoitu mies seisoo edessänne. Ainakin näin verbaalisesti. Viime viikon kohokohdat olivat oikeastaan torstai-sunnuntai-akselilla, mutta luennoillakin on jotenkin uusi meininki, nyt kun aurinko hellii suomipoikaa heti aamusta.

Fallasvalmistelut ovat kaupungissa käynnissä pahemman kerran. Useampi kadunpätkä on hetken aikaa suljettuna kun joulukadunkaltaisia valohässäköitä ja lippuja ripustetään roikkumaan kadun ylle. Nämä valokujat pääsevät ilta-aikaan kunnolla oikeuksiinsa. Toinen lieveilmiö Fallaksen aikaan on läpi päivän jatkuva papattien pauke, sekä jokapäiväinen kello kahden ilotulitekilpa joka raikuu koko kaupungissa. Yritän keskiviikkona olla paikan päällä aukiolla, jossa ilotulitteita ammutaan, saadaan vähän kuvamatskua näytille mm. Pohjolaan.

Fallas
Maaliskuun puolivälin juhlista ehkä tunnetuin on Valencian ”Fallas”, jolloin koko kaupungin voi melkeinpä sanoa olevan tulessa. San Josén pyhimyksen kunniaksi järjestettävä Fallas huipentuu maaliskuun 19. päivä, jolloin kyläläisten huolella valmistamat, jättiläismäisetninots-nuket sytytetään tuleen ja poltetaan tuhkaksi. Pahvisten hahmojen rakentamiseen kuluu kuukausia ja joka vuosi vain yksi, kyläläisten äänestämä yksilö säästetään, ja se pääsee esille paikalliseen museoon.

Katu päiväsaikaan

Illan lumoa, Benimacletista

Kaino pyyntö

Valaistukseen on yleensä ympätty naapuruston/kadun/fallasjengin nimi 

Valencian rannan lähettyviltä olevalta "mustalaisalueelta" näpätty kuva; puolalainen Jakub röyhistelemässä

Sama katu kuin edellinen, risteyksestä toiseen suuntaan

Fallas-aktiviteetteja, hahmoja, pomppulinnoja, churro-kioskeja joka puolella

Fallaksen aikaan katukuvaan ilmestyy myös paikallista tippaleipää - churroja valmistavia "grillejä". Ohi kävellessä mieliteko hankkia suonitukos kasvaa melkoisesti, mutta toistaiseksi olen välttynyt nappaamasta tavallista öljyssäkeitettyä pullatankoa. Jakub, joka esiintyy yllä kuvassa, sanoi, ettei aio ostaa yhtään churroa, mutta jos löytää sellaisen maasta, lupasi maistaa. Varoitin häntä (seuraa lingvistinen vitsi!) suklaasilatuista perro-churroista. (Nauramisen voi lopettaa nyt.)

Viime viikolla kotikeittiössäni testailtiin ei-niin-espanjalaista-keittiötä, kun väsäsin stroganoffin kämppäkaverin toiveesta. Luulen, että keittöhengettäreni Neukku-peukku olisi noussut, joskin valkosipuli maistui vähän oudosti soosin läpi, niin ikään myöhemmin tehty sapuska samaisen kynsilaukan höystämänä maistui vähän kitkerältä - joten syytän kyseistä narsissikasviyksilöä keittiömaineeni pilaamisesta. Tähän muuten sivukaneettina: kolme viikkoa ja Neukku laskeutuu Barcelonaan, tällä kertaa loppukevään ja kesän ajaksi sulostuttamaan arkeani. Työharjoittelupaikaksi valikoitui Berkleen musiikkiyliopisto, jossa musanopiskelijat suorittavat korkeakouluopintojaan. Aikamoista! Koulu sijaitsee Valencian tiede- ja taidekeskuksen yhteydessä (Ciudad de las Artes y las Ciencias)

Valenciassa koittaa Fallaksen lisäksi piakkoin From Valencia With Design -aikakausi, varaslähtöä tapahtumaan tarjoiltiin torstaina Las Naves -nimisessä pikku-Logomossa (turkulaiset tietää), johon oli koottu paikallisten muotolijoitten teelmiä eri puolilla/puolille maailmaa. Itse käväisin vierailemassa Las Navesissa näyttelyn avajaisissa viinilasit kourassa muotoilua ihastelevien silmäätekevien seassa torstaina. Alla muutama napattu otos.

Asociación de Diseñadores de la Comunidad Valenciana - listaa oli 3x6m sermiseinämän verran

Laser vai vesileikkaus - ammattilaisten kommentteja?

"Kynttilää imitoiva lyhty", käynnistyskytkin "sydänlangassa" -- vastaavanlaisia  ihan hauskoja ideoita löytyi useita. Ikävä kyllä olen käytännöllisemmän muotoilun ystävä.

Tiukuja

Kokoa oma elukkasi

Totesin aisaparilleni, että näissä puupalikoissa olisi syytä olla magneetti, jotta niitä olisi mukavampi rakentaa. Lause päättyi lyhyeen kun totesin niissä sellaisia olevan.

Sermirakenne-designiä

Maailmankartta, johon sijoitettu näyttelyn muotoilijoita ja heidän töitään

Näyttelyn (ja perjantaisen vapaapäivän) kunniaksi lähdinkin sitten tumuttamaan paikallisiin tavernoihin. Kävimme harjoittamaan Puola-Suomi dialogia ihastuttavaan pikku-serreriaan, jossa haastoin espanjantaitoni äärimmilleen tilatessani olutlasillisia ja tapaksia. Tapasin muutama paikallista korkeakouluopiskelijaa omasta koulurakennuksestani, lapset (maksimissaan 19-vuotiaita) halusivat haastella englanniksi kielitaidon kehittämisen nimissä. Espanjani ei ollut kuulemma tarpeeksi ketterää viljavaan keskusteluun. Joka tapauksessa on mukava seurata sivusta, kun paikalliset veistelevät kastiljaanoa, ymmärtäen jopa melkein kaiken.

Viikonlopun aurinkoiset kelit pakottivat minut ulkoilemaan ahkerasti. Sunnuntaina dallasin jo mainitun puolalaisen kanssa Valencian F1-radan alueella satamassa ja päädyimme loppupäivästä heittelemään frisbeetä keskuspuistoon.

Fresh frisbee-hombre

Puistossa oli mies, joka ulkoilutti -ihan normaalisti- "minisikaa" (~80kg). Poistuessamme puistosta löysin kaupunkipyörä Valenbisin toimiston - sen toimiston, jota ensimmäiset kaksi viikkoa tässä kaupungissa etsien tallustin puolensataa kilometriä!

Onnistumisen iloa!

Kylläh, kostyyminä on Universitat Politecnica de Valencia -collegepaitani - kokoa M. Shortsit olivat iltaa vasten vähän liian kevyt varustus yöviimaan.

Puistosta

F1-radan seutuvilta, ranta oikealla

Terassikahvilan kierrätyskalusteet

Tuiki makea aallonmurtajarykelmä

Tämä viikko on ainakin alkanut kohtalaisen reippain mielin, mikäli saan aikaiseksi ulkoiluttaa "oikeaa kameraa" päivä- ja ilta-aikaan, saatan luiskauttaa kuvan tai kaksi tännekin. Tähän asti suurin osa, ellei kaikki, on matkapuhelimen optiikalla napsaistuja.

Seuraavan kolmen viikon tapahtumaketju onkin ikuistettavan arvoinen; kelit kohenee rytinällä, Fallas huipentuu viikonlopun ja ensi viikon alun aikana, pääsiäisloma lähestyy - samalla myös puolisoni saapuminen - Ay ay ay!

-pekuli

Tuskien taival

Ja heti laattatarinan perään lisää autenttista iloa: Neukku tulee huomenna Espanjaan! Meillä on deitit Barcelonan lentokentällä, joten läksin noutamaan itselleni opiskelijahintaista bussilippua (Alsa.es -nettisivuilta ei opiskelijahintaa saa ostettua) asemalta. Ensin kaupunkiapina:

Siispä, valitsin apostolinkyydin koska "tämä kaupunki on Turun kokoinen". No, tämä kaupunki on ihan 'tusti isompi kuin Turku, ja sain sen karvaasti kokea. Sääolosuhteet hellivät, mutta matkan määrä ei. Kävellessäni ainakin oikeaan ilmansuuntaan taisin vähän eksyä...

Mysteeri ratkeaa tällä kadulla??

Puupään Peki -sapluuna

Löysin mielenkiintoisia sivukujia ja paikkoja, kuten erilaisia museoita, katu- sekä viraalitaidetta ja rakennuksia, mutta kohteeseen pääsy tuotti valtaisasti vaikeuksia. Suunta oli siis koko ajan oikea, mutta jalkapatikassa tehdyt oikaisueksperimentit johtivat minut Liisan kanssa Ihmemaahan

Harry Potter ja Liekehtivä pikari kuvattiin kai täällä

Etsin koko ajan Cedric Diggoryn ruumista

Viimeistään tässä vaiheessa olin varma, että nyt hetki on koittanut

Selvisin hengissä kaiken tuon vihreyden armoilta. Matkaa oli jäljellä vielä kolmisen kilometriä joten luovutin ja otin Valenbicin. Sujahdin bussiasemalle ja astuin luukulle. Lippuluukun täti puhui espanjaa, minä puhuin espanjaa, hän puhui espanjaa, minä puhuin espanjaa ja lopulta puhuimme espanjaa ja englantia. Paikallinen opiskelijakorttini ei ole vielä saapunut, joten jouduin räpsyttämään ripsiä enemmän kuin kukaan mies koskaan, ja onnistuin vuolemaan loppusummasta yli femman pois!

Matka takaisin Benimaclettiin tapahtui salamana, otin Valenbicin (saman kappaleen, jolla tulin, uskomaton neliörengas) ja täräytin koilliseen kuin vinttikoira. Hikisenä ja auringonpistämänä tajusin jo polkeneeni kotikadun päähän asti kiertotietä (meillä on poliisiasema "kiilankärkenä" Benissä), joten lähdin laskettelemaan jalankulkuväylää kotiinpäin. Matkaa kotiovelle viranomaisten ääreltä on ehkä 100m (pitää muistaa pyytää kyyti tänne, jos joskus joutuu putkaan), mutta Valenbiciparkkia ei löydy yhtä läheltä. Valenbisi-applikaatio kännykässä on hyvä olla, mutta tällä kertaa esiladattu karttani petti, ja jouduin etsimään aseman käsikopelolla. Luonnolliseen suuntaan, yksisuuntaista autotietä pitkin en tohtinut mennä, ajellessa päädyin varmaan puolen kilsan päähän. Ensimmäinen maailma ja sen ongelmat.

Tätä kirjoittaessani katselen muuten upouutta langatonta reititintä työpöydälläni. Hommasin sen edukkaasti, edelleen sujuvasti espanjaa murtaen eilen illalla paikallisesta Indesolista . Kyllä nyt kelpaa käyttää wifiyhteyttä tabletilla! Ensimmäinen maailma ja sen ratkaisut!

Mystisiä keskivartalolihavia puita

No niin, pääasia on, että huomenna neljä tuntia hyvää leffankatseluaikaa linkkarissa tiedossa ja sitten onkin vuorossa itkunsekain-- miehekäs syleily armaani kanssa. Bussi lähtee aamuseitsemältä, joten varminta lienee, että alan matkata asemaa kohti jo neljältä :)

Kaduilta kaikaa viesti kauas pohjoiseen:

-pequeña

Kodin putkimies, ja muita tarinoita Valenciasta

Aloitellaanpa ensin eilisen seteillä:

Roasted chicken & Allioli in the database

Koulukevät on nyt virallisesti potkaistu käyntiin ja kaikilla kursseilla on esittäydytty. Kovimmat "harmaat kivet" matkan  varrella ovat valokuvauksen kurssi (tyystin valenciaksi) sekä espanjankielen kurssi. Jälkimmäistä pystyn skarppaamaan treenaamalla ahkerasti ja hengailemalla uusien meksikolaistuttavuuksieni kanssa. Väittävät että meksikon espanja on iisimpää ja näin ollen opin nopeammin. Otan vastaan kaiken avun, olisi eri nastaa hanskata sujuva hispaniaatti kotiin palatessa. Valokuvaus ei ole ollut vahvin puoleni koskaan, mutta ehkäpä täältä jotain sillä saralla käteen jää.

Kurssit levittäytyvät vähän pöljästi viikolla, aamuja on pari, iltapäiviä jokunen ja iltoja niin ikään muutama. Perjantaisin on vapaata, ellei EIM-jengi tee ekskursioita. Mikäli tänne joku blogini innoittamana (toivottavasti) haikailee vaihtoon, kehoitan ehdottomasti opiskelemaan espanjaa muutaman kurssin verran jo härmälässä, kurssivalikoiman tarjonta on huomattavasti laajempi!

Pari käpyä koulun pihamaalla.

Valenciasta yleisesti:

Kaupunki on iso, näin turkulaisen silmin. Muistuttaa itse asiassa aika lailla Turkua, mutta infraa on hulluna enemmän. Ja täällä ruutukaava menee lounas-koillinen -suunnassa, eli vinoneliönä. Kulkeminen ei ole ainakaan tämän 6x6 km -alueen sisällä ollut mikään amerikantemppu, metroa en juurikaan ole käyttänyt, mutta raitiovaunua ja Valenbiciä kyllä. Jahka tässä vielä mies asettuu enemmän seikkailumoodiin, koitan tehdä vähän isompaa rundia kaupungissa. Neukku heilahtaa työharjoittelua etsimään ensi viikoksi, joten saan kelpo seuraa kuljeksintaan.

Autot tööttäilevät leikkimielisesti, mutta ottavat huomioon jalankulkijat, jopa fillaristit. Aistit on liikenteessä valppaina ja hyvä niin. Autot on parkkeerattu välillä ihan päin h-ttiä, mutta harvoin kukaan jaksaa avautua, kunhan jostain välistä pääsee sujahtamaan.

Kaduilla tuulee. Täällä on ollut tavattoman lämmiintä vuodenaikaan nähden, mutta viime päivinä ulkona on saanut dallata rotsi niskassa, ja kämpät (aislamiento [eristys] on espanjankielinen sana, mutta ei varmaan järin tunnettu) on Suomen keskuslämmitykseen tottuneelle aikamoinen ylläri. Kesäksi sitten lämpenee, mutta pakkasin mukaan aika niukalti villakalsareita olettaessani paikan päällä olevan rantakelit.

Kaduilla on paskaa. Koiranulkoiluttajat ovat paikallinen keskisormi pohjoismaalaisille, jotka ovat tottuneet ottamaan kengät pois sisään astuessaan, mutta joutuvat pitämään niitä jalassa, kuten täällä on tapana. Lattianpesu = välitön salmonellavaara.

Siesta on totista totta. Työkulttuuri on 8-11 & 13-18 -tyylinen, eli monet mestat (jotkin pikkuputiikit, virastot, laitokset, ja joskus jopa koulu) ovat pari tuntia jäähyllä lounasaikaan. Omaan päivärutiiniin se ei ole juuri vaikuttanut. Lähinnä jotkin koulun opiskelijapalveluiden toimistot ovat olleet kriittisesti kiinni ensimmäisinä viikkoina Valenciaan totutellessa.

Täällä kierrätetään, mutta ei kovin hyvin - tai mistä meitsi sen voi tietää, päättelin vain. Katujen varressa on lasinkeräyspisteitä, paperin- ja pahvinkeräyslaatikko, sekä sekajätelaatikko. Jossain mainitaan erikseen "tähän muovi- ja metallijutskat ja tänne polttokelpoinen", mutta kyllä ne säilykepurkit näyttävät pääasiassa hujahtavan samaan syssyyn palavien kanssa. Kaduilla on myös vaatteiden keräyslaatikoita melko taajaan, joten ekstravillakalsareista - jos niitä olisi - pääsee helposti eroon mukavalla tavalla.

Lämmintä vettä ei saa hanasta ihan heti, etenkin aamutuimaan huomaa, että koko talon vesiverkko on pakastunut yön aikana. Niin ja kaasuhellat ovat tosi yleisiä.

Vesihanoista puheen ollen: huomautin vuokraisäntäni äitiä (ihastuttava rouva, joka luulee että hablaan sujuvasti españolia :D) keittiömme hanasta, josta ei oikeastaan lämmintä vettä tule. Hänen miehensä heilahti tänne tänään "fiksaamaan" tiskialtaan hanaa aamupäivällä. Itse olin koulussa, mutta kämppäkaveri koisasi eilisillan rientoja silmistään nakuna, kun ovisummeri pärähti ilmoitusluontoisesti ja ovi aukesi. Isäukko-huoltomies huikkasi suomalaiselle Aatamille morjenstat ja kävi hanan kimppuun. Itse tulin kotiin tuntia myöhemmin ja huomasin että lämmintä vettä tuli....hetken aikaa, ja totesin että oman elämänsä ammattiputkimies oli ottanut hanan suuosan (se ritilä) kokonaan pois ja avatessa hanan maksimeihin lentää vesi kaaressa koko keittiön halki. Klassista.

Keittiö olikin pienen kuurauksen tarpeessa. Vuokraisännän äiti kilttinä rouvana siivoili täällä hippien paskaa muuttopäivänämme, vaikka se vuokrasopimuksessa alleviivataan yhtenä ehtona takuuvuokran takaisinmaksun osalta. Likaiset hipit ja vuokraisännän saamattomuus näkyivät esimerkiksi jääkaapin osalta siten, että siellä lepäsi kaikki se skeida, mitä hipit (opiskelijat) syövät ja jättävät syömättä. Pakastimeen oli posahtanut yksi kaljapullo ja jääkaapin seinät sekä hyllyt olivat kuorrutettu jollain hippiliejulla. Meikä näytti liejulle kuka on pomo, ja nyt jääkaappi on puhtoinen kuin enkelin omatunto. Pakastimenkin kaivoin auki. Kommenttiketjuun saa laittaa kehuja sitä, kuinka Pekko onkaan hyvä jätkä ja siisti.

Koulun pihalta jälleen

Kotipesä alkaa olla siedettävässä kunnossa, kun sisustimme vielä kylppärit imeväisillä matoilla ja laitoimme kamat leviäksi huoneisiimme. Lähialueen pienpuoteja on koluttu tiskiharjan (hipit!!!), särkylääkkeen, kebabin, pitsan sekä mustekynän patruunan osalta - naama ja säälittävä kommunikointikyky lienee jo tuttu ainakin joillekin.

Kieliasiasta vielä huomio: Espanjan maakunnissa bamlataan yleensä espanjaa ja jotain paikallista. Opetus perusasteella on aina 50/50 näiden kielien osalta. Englantia ei kovinkaan moni 18+ puhu, mikä on kyllä jännää. Mutta näilläkin on siis oma "pakkoruotsinsa"! Hyvä puoli tässä on se, että on pakko ja helppo oppia puhumaan espanjaa - toisalta osa puhuu lähinnä sitä paikallista, espoonjaa. Huono puoli on se, että sosiaalikolibrina olen tottunut verbalisoimaan upeasti, nyt kuulostan taunolta.

-Pekuli

Mies ja sen mosolit.

Iso tervehdys på alla.

Istun tätä kirjoittaessani tämänhetkisessä työpaikassani (koulun ja muun toimen ohella), Turun Kaapelitelevisio Oy:n takahuoneessa.

Päättelin äsken puhelun ruotsinkielisen asiakkaan kanssa. Sekunnit venyivät tunneiksi, kun asiakas kysyi, puhunko ruotsia ja tajusin vastaavani: "ja, men kanske lite så du måste prata liten långsammare därför att jag förstor". Olin allekirjoittanut juuri henkilökohtaisen itsemurhakirjeeni. Via Dolorosani kärjistyi, kun pääsin asiakkaan puheista kärryille, mutta juuri avainhetkellä iltasiivooja melskasi roskapussien ja Swivel Sweeperinsä kanssa aivan takahuoneeni oviaukossa ja hikikarpalot alkoivat valua ohimoita pitkin. Voin kuvitella turhautuneisuuden tunteen ruotsinkielisen herran päässä linjaa kun aloin nieleskellen vääntää vastausta asiakkaan tiedustelulle. Google-translatoria rankaistiin aivan uudella tahdilla, kun yritin muodostaa muutamia apulauseita. Lopulta asiakas vaihtoi vaippani ja sanoi: voimme toki hoitaa tämän myös englanniksi. Siitä eteenpäin homma olikin jo ihan lupsakkaa, ihan kuin Kuopion torilla kalakukkoa ostaessa.

Tällä intensiivisellä turinalla aloitin jylhän blogini. Minä, Pekko, astuin nyt suuriin saappaisiin: julkaistun kirjailijan virsuihin. Nämä tuohikkaat ovat siitä hankalat, että koen jatkuvaa tarvetta hersytellä verbaalisella hyvällä lukijan silmiä. Se johtaa yleensä auttamatta sekavan oloisiin teksteihin, joita ajatuksenjuoksuni ja takana palavat aasinsillat eivät ainakaan helpota. Onneksi blogger tarjoaa option muokata tekstiä jälkikäteen, joka tarkoittaa sitä, että asiat tulee hitusen hiotumpina juuri Sinun luettavaksesi.

Avarretaanpa hieman sitä, mitä tuleman pitää. Esittelen vasta seuraavassa bloggauksessa itseni, lurjuksen jonka tekstejä tulit lukemaan. Mitä tulee blogin yleisiin teemoihin, olen päättänyt päälinjojen viistelevän:
-safkan (toiset syövät elääkseen, minä elän syödäkseni)
-muotoilun (opiskelen teollista muotoilua ja joskus tekee mieli jakaa aihealueeseen liittyvää matskua muillekin)
-avautumisen (olen vihainen nuorimies, kaikki on väärin. Pasa ja Atpo -tasoisen vittuilun sijaan, kerron aika geneerisistä ärsytyksenaiheista ja jaan ne teille, pilaten päivänne)
-läppien (joskus minunkin elämässäni tapahtuu hauskoja asioita, näitä ruotien hersytellään nauruhermoja; niinikään tässä osiossa asetan tutkimuspöydälle terminologiani, jonka taustoja ruodin parhaani mukaan)
äärellä.

Suurin ongelma blogissa on foneettinen muoto, bimbo-kuvan antaminen tulee olemaan väistämätön
fakta, kun kirjoitan maistellen omassa käytössä vakiintuneita sanoja ja sanatapailuja. Omaan kolibrin muistin, joten aihetta saatetaan ruotia pari lausetta ja siihen palataan tuonnempana. Mutta jo edellämainittu muokkaamisominaisuus tullee apuun ja saatan asiat oikeille paikoilleen.

Blogin pyrin pitämään Aku Ankka -henkisellä tasolla. Ei se viihdearvo, mutta kerran viikossa
tapahtuva postiluukunkolahdus ja paljon värikkäitä ruutuja. Ja jos oikeen hemmottelutuulelle
satun, niin tuotan ylimääräisenä pari herkullista teemanumeroakin.