Cuenca. (Reissu maaliskuun lopulla)

Tarina vaihto-opiskelijoille tapahtumia tehtailevan Happy Erasmuksen järjestämästä päiväreissusta historialliseen kaupunkiin.

Kello seitsemältä keräännymme pyöreän yliopistorakennuksen liepeille valmiina matkaan kohti Cuencaa. Ensimmäiset alkoholiriippuvaiset naatiskelevat kaupan edullisinta kaljaa ja tervehtivät iloisesti ranskaksi & italiaksi. Koska kahvia ei saanut mistään, bisse on kuulemma toiseksi paras vaihtoehto. Ilma on kuulas, Valenciassa odotettavissa noin 20-25 asteen oleskelulämpöjä; kukaan ei tiedä mitä kohteessa odottaa - huhupuheet kertovat, että se on kuin Hamina (vitsin ymmärtää erityisesti RUK:n käyneet): kesällä sataa lunta ja talvella sataa lunta sekä koiria. Kerrospukeutumista on suositeltu, itse varauduin "Suomen toukokuuhun", eli repussa on ekstratuulitakki ja varapari merinovillaisia sukkia.

Busa karahtaa odottelijoiden etumaastoon ja kapuamme nimilistaa pitelevän matkanjohtajamme editse penkeille. Kuskia voisi kuvailla aakkosjärjestyksessä olevilla adjektiiveilla seuraavasti: Legendaarinen.

Noin kuusissakymmenissä oleva setämies, joka toivottaa jokaisen perin tervetulleeksi reissuun. Kyselee, josko joku tarvitsee ajomatkan aikana (Cuencaan ajaa noin kaksi tuntia) tupakkatauon, on hän siihen valmis. Oma kulutuksensa on tarinan mukaan siinä aski päivässä, oletan että tarvittaessa körssi palaa ikkunasta roikkuen, mikäli kukaan ei ilmoittaudu polttajaksi. Kulin "tuore-wunderbaum" on nippu rosmariinia puhaltimen ritilöiden päällä ikkunanjuuressa. Setämies napsaisee yhden oksan ja haistattaa sitä etummaisimpien penkkien tytöillä ja pojilla. Minulta hän kysyy: "mikä on romaro saksaksi?" vastaan olevani suomalainen ja kielelläni kasvia kutsuttavan rosmariiniksi. Kuski nauraa ja jatkaa saksaksi (kumma kyllä, tässä kohtaa jopa kurssin-kaksi opiskelemani saksantaidot jättävät minut ymmärryksen ulkopuolelle) tarinointia, ja istuu saföörinpallille. Yksi neitokainen uupuu vielä kuormasta, saapuen kymmenen minuuttia aiotun lähtöhetken jälkeen ja pääsee myös istumaan tunnelmabiiliimme. Matka alkaa.

Ohitamme Torre Miramarin, V-21 -tien alkuun rakennetun "näsinneulan", jossa ei kuunaan käy/näy ihmisiä. Rakennelma oli siis hyvä sijoituskohde, Valencia!

Matkan aikana ohitamme kaikenlaisia mielenkiintoisia nähtävyyksiä (teollisuusalueita), ja taivaalla näkyy mukavasti kehkeytyvä muutos: aurinkoisen Valencian jäädessä taakse alkaa totuus Cuencan säästä paljastua. Kohteessa on noin +5 ja tihkusadetta.

Kohde numero 1. Cuencan kivipuisto.

Kohde numero 2. Cuencan keskusta jalan tallusteltuna ja myöhemmin, numero 3. Cuencan "kirkonkylälle" (serpentiinitietä 45 asteen kulmassa vuoriston sekaan).

Kivipuisto oli / ei ollut mielenkiintoinen. Kuvia ei oikein voinut ottaa, koska kylmähkö ilma väsytti kamerani akun, ja kännykkäni ei ymmärrä tehdä kuvankäsittelyä sumusäässä. Näin ollen tarjolla on aika ankeita otoksia. Kävelimme eräänlaisen luontopolun, jonka varrella oli makeasti hioutuneita kallionmuotoja.

Cuencan keskusta. Päivä, jona täällä olemme on 29.3., pitkäperjantai. Ympärillä vilisee erivärisiin KKK-kledjuihin sonnustautuneita pyhiä miehiä ja naisia. Keskusta on muuten aika ankea, voisin verrata tätä Paraisiin loppusyksystä. Pienryhmä, jonka kanssa tutustuimme tähän osaan kaupunkia, löysi myös kristillisiä arvoja huokuvan pitsapaikan, josta otimme jättirieskan jaettavaksi kuuteen pekkaan. Muonituksen jälkeen tallustelimme takaisin juhtamme juottopaikalle melko ajoissa, jossa mm. italialaiset raukat hytisivät sikiöasennossa tuulensuojassa ja söivät kuivakinkkua. Aamun kaljaveikot särpivät viimeiset pikkupullonsa tyhjiksi.

Tästä ajoimme ylärinteeseen jo mainittua mutkaista aasinpolkua, jännittäen jokaisessa kaarteessa saammeko tutustua putoamiskiihtyvyyteen eturivin paikoilta. Kuljettajamme on kuitenkin Don Romero, joka ajoi kieli keskellä suuta - VAIN yhden liikennemerkin mälläten - meidät taivaan rajapintaan.

Cuencan kirkonkylä: Mikäli Hesburgerin logo olisi risti, se luultavasti pärjäisi tässä kaupungissa hyvin. Muutaman isomman hengellisen rakennuksen lisäksi miltei jokaisesta kellarinovesta kurkistamalla voi nähdä palveluksen olevan käynnissä. Itse en voiman miehiä ole, mutta paikallinen arkkitehtuuri oli muutoin ilo silmälle. Puhumattakaan siitä että katedraalialue sijaitsee noin kilometrin korkeudessa merenpinnasta joten näkoalat olivat tuiki silmäähiveleviä.

Ohjatun kierroksen (mies kestohymyllä ja uskomattoman nopealla espanjanlausuntataidolla) jälkeen tallustelimme parkkipaikalle mäkeä alas ja kiipesimme miestenhuonevisiitin kautta bussiin. Kotimatkan aikana poimimme myös ranskalaisen pariskunnan kohde kakkosen seudulta (jäivät alakylille notkumaan, koska kierros ei kai kiinnostanut) ja ajoimme Valenciaan. Ulkoilman lämpömittari jäisenhöyryisen bussin led-taululla näytti tasaisesti kasvavaa lukua jokaisen takaisin päin ajetun kymmenkilometrisen välein.

Cuenca. Muistoihin jää.

ps. Koska materiaalin pitää ehtiä painoon, lisään kuvat jälkijunassa.

-Pekuli

Porsliinia, laattaa ja karjalanmerimiespihvi

Perjantai 8. helmikuuta 2013, mosolimies yritti saada koulumatkallaan kaupunkipyörää matkan varrella olevista pyörätelineistä. Viimeisin pilttuu oli jo "liian lähellä" tarjotakseen hyötyä, joten erään opettajan kanssa jäi 9:30 suunniteltu möötti pitämättä aamutuimaan. Ko. opettajan tuntiopetus alkoi kymmeneltä, joten deittien sijaan suunta oli kohti kampuksen kirjakauppaa, josta oli tarkoitus hankkia A2-tason kielikurssille opus.

koulun pihalla hyrrää teollisuusautomaatiofirman keikkarekka

Jälleen apina

Taivalsin matkaaa rauhallisesti sompaillen, kun Suomi-aisaparini pisti pitkän "pommin" puhelimeeni ja käännyin kannoillani lähteäkseni takaisin kohti koulurakennustani. Tänään olisi nimittäin suunta Cevisama -messuille, joihin olin ilmoittanut kiinnostukseni European project semester (EIM) -ryhmän kanssa. Itse en osallistu ko. opintomoduuliin, koska se kustantaa parin opintotukikuukauden verran ja osuu juuri muiden kurssieni kanssa päällekäin. Mutta heidän opettajansa on antanut sosiaalikolibrille mahdollisuuden hengata ryhmän mukana joissain paikoissa.

Näillä messuilla esittäytyivät yritykset keramiikan, kylpyhuone- ja rakennustarvikkeiden sekä kivimateriaalin aloilta. Monella oli erittäin näyttäviä osastoja, joissa pikkutakkimiehet kertoivat vuolaasti firmansa tuotannosta yksityiskohtaisesti. Pääosin kierrellessä kyllä messujen tarjonta oli pettymys: innovatiiviset ja erikoiset "laattapisteet" voin laskea kahden käden sormilla. Erityisesti mieleen jäi espanjalainen Torrecid, joka on alallaan maailman huipulla (tittelinjakajana lähinnä yhdysvaltalainen Ferro), jonka 50-juhlavuotisprosyyrin nappasin mukaan. Pakko mainita, että monen puljun osastolla oli tapas- ja mehu(olut)tarjoilu, joka toimi hyvin bulvaanina, mutta kutsui myös nälkäisiä haaskalintuja muotoilua observoivan ammattilais-Honkasalon tielle...

Muutoin erikoisuuksia esittelivät pitävyysmönjä Technogrip, Vivec sekä Alttoglass. Kaikilla jokin mielenkiintoinen ja innovatiivinen oivallus/tuote/palvelu, jota voinee hyödyntää infrastruktuurissa. Tämän viikon perjantaina teemme syväluotaavamman katsauksen Torrecidin uumeniin, kun hyppään EIM-jengin jenkkarekkaan ja käymme yritysvierailulla.

Uniséculo Portugalin hanavalikoimaa

Messukeskuksen (Feria Valencia) portilta

Yli satavuotias sveitsiläinenkin edusti raksaosastolla

Feria Valencian aula ulkoa (oikealla reippaan kokoinen kolmikerroksinen halli)

Rankan uurastuksen päälle palkitsin itseni mätöillä, alan olla jo melko sinut lähimarketin valikoiman kanssa, ja tällä kertaa velipoika lohkaisi iltasafkoistani: "Oot ruokakulttuurien mekassa ja väsäät rosvopaistia"
Käytin kaasu-uunia ensimmäistä kertaa ikinä, jännää oli ja hyvää tuli!

Kotimaista, vot!

-Pekuli

Kotona ollaan!

Tänään sijoitin. Takuumaksun ja helmikuun vuokran verran. Nyt löytyy oma pikku huone Benimacletin Biksistä. Facebookkaajat näkee linkistä sivun, muille tarjoan näkymän olohuoneen kirjahyllyyn:

LP-soitin toimii! Hyllyssä arkkitehtuuri- ja designkirjoja

Vuokranantajani on Barcelonassa asuva muotoilija. Saavuimme sovitusti neljältä kadunvarteen neljäksi ja nykyinen ex-kämppiksemme vei roskia ja kysyi, mitä venttailemme. No, tällit olivatkin asunnossa, täällä loppusiivoiltiin innokkaasti. Tai siis, nykyiset vuokralaiset vähän vähemmän innokkaasti, vuokraisäntämme ÄITI, sydämellinen valenciaanorouva, sekä kaksi robotti-imuria puuhasivat kämpän siisteystason kohottamisessa.

Cash money young money - siinä siirtyy käteistä Mr. Schickadancen laukkuun

Meillä on pikkuinen telkkari, langaton netti (joka ei kanna huoneeseen johon muutin, joten Skypepuhelut hoidetaan olkkarissa vast'edes), pyykinpesukone (kahden viikon täyttämä muovikassi pääsee pulverin kanssa pyörimisdeiteille. Kävimme hakemassa kaupunkipyörien kanssa ruokatarpeet Pablon luota ja pistäydyimme tulomatkalla Mercadonaan hakemaan hiukan täydennystä. Nämä Mercadonat ovat liki aina läpi talon, siis tuplasisäänkäynnillä varustettuja, marketteja. Toisella puolella oli säilytyslokerot, toisella ei. Ja me raukat tulimme sisään siitä ovesta, jossa niitä ei ollut - kävelimme kassalle viime viikon ostoksia Mercadonan kestokassissa ja saimme kassalla tulista tylytystä (espanjaksi, luonnollisesti), että saattaisimme olla myymälävarkaita. Kassissamme nyt oli suurin piirtein kaikki pakkaukset avattuja / puoliksi käytettyjä, joten oli hiostavaa yrittää selittää, että tässä ollaan muuton keskellä, losiento.

Kassaneidin "asiakaspalveluasenne" sopi alhaiseen verensokeriin vallan huonosti, joten kotimatkamme varrella astuimme vielä Domino'siin nappaamaan muuttojuhlapitsat.

On perin ahdistavaa ymmärtää mitä toinen osapuoli sanoo, mutta oma lauseenmuodostus on kuin Helen Kellerin ensimmäiset sanat. Tämän tapahtumaketjun rohkaisemana otan taatusti niin paljon espanjankursseja, kuin koulussa suinkin on mahdollista.

Nyt Suomessa onkin jo alkuyö, mutta huomenna poismuuttava puolalaistypykkä, Magda, sanoi menevänsä ystävänsä synttäreille ja olemme myös tervetulleita. Siispä taidamme tehdä vielä ekskursion etelämmäs, mikäli voimia piisaa.

EMT Valencian bussi-metro-kortti Valenbisi-ominaisuudella

Huomenna on vielä vapaapäivä ennen koulun alkua, ajattelin olla reipas ja ottaa kamerani selkään ja fillaroida kaupungissa tutustumassa paikkoihin vähän laajemmin. Tai sitten kokeilen bussilottoa. Kumpaankin löytyy nyt kortti:

Tosin, jos päädyn fillariurakkaan, joka toinen kaupunkipyörä on aika ruokottomassa kunnossa... 

Teiden ritari

Cruisin' with the basket

Neukkua on kyllä ikävä.

-Pekuli

Crack-kämppä käyty tiiraamassa

Valencia, tuo Valencianlahden aurinkoinen helm--- ja pyh, tänään "Suomi-Viikingit" tarpoivat läpi vesisateen ja tuiskun kohti tulevaa luolaansa. Olin odotellut jo pari päivää yhteydenottoa tulevalta vuokraisännältäni, joka on parhaillaan Pariisissa messuilla esittelemässä muotoja. Ei siis sulojansa, vaan sellaisia juttuja mitä me muotoilijat tuotetaan. Hän on siis vähän heikolti tavoitettavissa, mutta aamulla mailasin ja pistin tekstaria perään, että mitenkä tuota soluasuntoa pääsisi näkemään. Sovittiin, että vuokraisännän isäukko tulee näyttämään paikkoja.

Kävelimme puolimatkaan Benimacletia (alue, jossa kämppä sijaitsee on ollut ennen kylä, kunnes "kaupunki nielaisi" alueen sisälleen) ja tiputeltiin brunssia ihastuttavassa espanjalais-aasialaisessa kuppilassa. Soittelin padrelle ja jännitin, pitääkö puhua spaniaania, mutta kohtalaisen mukavasti se lontoonkieli taittui tältä sedältä ja sovimme deitit vähän yli tunnin päähän puhelusta. Siihen asti siis paistoi mukavasti aurinko ja oli ihan jepaa dallata pisin katuja. Mutta viimeisen suupalan aikoihin alkoi Ukko Epsanjassa -elokuvan kuvaukset ja sade helli katuja. Sekä kahta kulkijaa. Jalkakäytävät täällä on pääasiassa laatoitusta, ja meikän tuliterät kusiluikkarit liukuivat kivillä siten, että alkoi jo olla ikävä kotikaupunkini "Ei talvikunnossapitoa" Turun hellää hiekoitusta. Vuokra-Padre ja -Madre saapuivat mestoille citymaasturilla kurvaten aikaikkunan puitteissa. Vahinko että se ikkuna oli tunnin levyinen, joten Viikingit saivat tuta kesähepenissään välimeren ankarat olot odotellessaan.

Kämpästä: luukku oli oikein soma, kodikkaaksikin voisi kutsua. Makkareita on neljä, joissa jokaisessa tällä hetkellä miehitys. "Aulassa" sopuisasti muutama fillari säilytyksessä, ihan kohtalainen kyökki, josta pääsy parvekkeelle pyykinpesukoneelle. Yksi makkareista oli heti ovesta oikealla, olkkarissa istui säyseä hippi näppäilemässä diashowta, koulujuttuja kai. Olohuoneesta (ja keittiöstä) lähti pitkä käytävä kohti itäsiipeä, jonka päässä oli vielä kolme makkaria. Käytävän varrella on kaksi kylpyhuonetta, sekä käytävälle tehty upotus johon on sijoitettu kaksi käsienpesuallasta ja peilit. Kelpaa siinä brushata legoja aamutuimaan olematta tiellä.

Padre ja Madre olivat oikein kivanoloisia ihmisiä, ja kertoivat, että tänne vaan senkin punaniskat, mutta vasta helmikuun alusta. Näin ollen saamme vielä hetken viivähtää sohvamajoituksella (protagonistit saman katon alla huomisesta eteenpäin!) Pablon nurkissa. Näillä näkymin meillä on nyt kuitenkin mukavasti katto pään päällä ruoanlaitto- ja pyykinpesumahdollisuuksin kevään ajan. Jos käy lykky ja Neukku saa työharjoittelupaikan täältä sadekaupungista, joudun varmaan ottamaan sen lusikkaan. Nyt treenaan kuitenkin lusikkaa ensin Niko-pojun kanssa. Opetellaan olemaan selät vastakkain :)

Valenciassa on aika lailla koiraihmisiä. Tosin helvetin huonotapaisia, koska antavat koiran tiputtaa sakaramiinoja pisin pieliä. Joka jumalan kadulla on rypäleammusta, ja näin sateen tullessa sitä miettii miten paljon kuljetan tahtomattani eri koirarotujen tuotteita muassani. Täällähän mennään pääosin kengät jalassa sisällä - hrr.

Siirrytäänpä paskasta kadulla kadun laidoille, mistä bongailin muutaman kuva-aiheen. Niitä alla. Tänään käydään täräyttämässä vielä iltasänkkärit Pablon ja sen kaverin kanssa kaupungilla. Sitten pääsee naatiskelemaan lämmityslaitteen iloista punkkaan.

-Pekuli

Kotikatu.mp3

Street art

Gaudi kävi täällä

Herttaiset kadunnimikyltit

Tour de Valencia y el relato de la ampolla

Olen tänään kävellyt.








Mutta sen lisäksi
-kävin tsekkaamassa tulevan koulukampukseni
-kuljeksihen tulevalla asuinalueellani (hostaava tutorini ei välttämättä halua adoptoida minua koko kevääksi)
-söin paikallista ruokaa: pikkuruisen kebapin lättyyn rullattuna, sekä iltaa vasten montaditon. Paikallinen olut-sämpyläteria 100 montaditos tarjoili minulle tämän.
-hankin vesikellon kumpaankin pikkuvarpaaseen
-otin muutaman kuvan, niitä ja tekstiä seuraavaksi

Täällä on siis kevät täydessä tohinassa. Jengillä on vielä tikkitakkikausi menossa, meikälläkin pääasiassa huppari-kevättakki-combo, mutta sen kanssa olo on niin Erkki Kanerva, koska otsalle pukkaa (hiki)karpaloita.

Karpalo on kanervansukuinen kasvi.

No, koska läppä oli huono, siirrytään aasinsillalla kasveista kevätkasveihin, olen siis bongannut kevään ekat leskenlehdet ->

Lisäksi näyttää siltä, että joko täällä on lämpö yllättänyt paikalliset niin kuin talvi suomalaisen autoilijan, että joku jäbä on kesken kuljeksinnan hukannut aluskerraston
<-

Aluskerrastotie, punainen, oli ikuiselta tuntuva suora pyörätie halki peltojen ja paikallisten pehtoorien maiden. Sitä ei kaiketi tarvitse enää ikinä kulkea.


Tosiaan, kävin UPV:n kampuksella ja totesin sen olevan fenomenaalinen. Kooltaan ja palveluiltaan. Alueella oli ns. keskustori, josta löytyi lounaskahvila, opiskelijahintainen kirjakauppa sekä apteekki.  Lisäksi kampusalue on aivan valtaisa. Sepänkadun kollille paikka on pahimmillaan eksymiseen johtava. Protagonisti-kollegani totesi alueen muistuttavan American Pie -kampuksia.

Tässä otos "keskustorin" yllä olevalta tasanteelta

Seuraava Bond

Valencian "Aurajoki"

Valencian "Aurajoen" penkereeltä kuvattua (se on puisto nykyään)

Täältä Valenciasta saisi kelpo otoksia

Odotin Suomi-kadun olevan pahainen kujanpätkä...

Tässä siis päivän aikana napsittuja otoksia. Turisti-Honkasalo on ollut tien päällä, nähtävästi.

Isännöitsijäni Pablo antoi minulle kehittävää luettavaa: sanontoja ja lausahduksia espanjasta englanniksi ja toisinpäin. Word up!

Tässä taas näitä kuulumisia. Huomenna, jos Hesus on myötä, päästäisiin tsekkaamaan tulevaa kotoa. Nyt kello onkin jo roimasti ja meikällä uni silmässä. Ensi kerralla kirjoitan vähän paremmin.

-Pekuli

Valencia, fuck yeah!

mosolii,

Kengät ovat poissa jalasta ensi kerran sitten aamuneljän. Dunkkis saa kyyneleet silmiin, mutta väitän itselleni (koska vaihtovaatteita pakattiin mukaan niin laihalti), että se on koti-ikävä joka niitä kirvoittaa.

Valenciaan saavuin vasta iltahämärässä, koska a) ekaan bussiin ei ehditty ja b) bussimatka kestää neljä tuntia Barcasta, erityisen pitkältä se tuntui koska <first-world-problems> wifi ei toiminut </first-world-problems>. Kuitenkin, saavuttuamme Espanjan Vantaalle, miljoonakaupunkiin, kaikki nuo matkan kauhut poistuivat mielestä.

Bussiasemalla heitin yläfemmat lupsakalle vaihto-opiskelijatuutorilleni, Pablolle. Sillä oli kokoontaitettava fillari matkassa, niin urbaani sälli! Kävelimme puutuneina muutaman sataa metriä metroasemalle, josta hyppäsimme kuusilinjaisen (josta viisi on käytössä) metroverkoston vietäväksi. Kohta olimmekin jo Big-P:n kämpillä.... (kohta kämpästä lisää)

...nappasimme Pablon Punton ja tiputimme toisen Suomi-pojista hotelliaamiaista odottamaan. Meiffelle näytettiin eeppinen couch surfing -paratiisi, josta moni sikäläinen varmaan haaveilee. Pabmeister on mukana sohvasurffaajain yhteisössä, joten kaksikerroksisen kerrostaloasunnon uumenista löytyi meikäläiselle valtava jenkkipunkka, kylppäri, wifi-yhteys (kiitos), kattoikkunat ja tilaa aktiviteeteille. Tällä hetkellä hyödynnän tilan levittämällä jok'ikisen artikkelin laukustani lattialle yrittäen peittää sen - mutta ei näitä neliöitä peitä mikään!

Kylppärissä on party-modella varustettu poreamme ja tällainen kaksikko:

En tiedä mitä ja kumpaan tekisin, mutta tarjouduin pesemään salaatinkeriä tuossa sille loogisemman näköisessä altaassa. Pablo kielsi.

Pesen silti.








Ja sitten lupaamiani kuvia Barcelonasta!

Ei olla Charles de Gaullen aukiolla..

The running man (Schwartzeneggerin leffa)

Bussikuskin viewpointista otettu otos. Mies muuten tasan pysähtyi valoihin isossa risteyksissä heittääkseen jerryä paikallisten lipuntarkastajien(?) kanssa, yhdet vihreät sai jäädä välistä, koska jerry on jerryä.

Street arttia. Tää on sieltä riemukaaripuistosta.

Ainiin, ja mitä sohvasurffaaja-ammattilaisen "raamattulaatikossa" on punkkaajille? No kaikkea!

Täällä ei kannata juoda vettä hanasta, kaiketi (koska isäntäni ei niin tee), joten tuo durex on partiolaismuistini mukaan hyvä väline veden kantamiseen kaivosta. Vetoisuus useita litroja!

Annoin kiitokseksi houstilleni 

tällaisia juttuja. Ihan että pääsee Suomitunnelmaan. Koska Suomi-Finland.

Kämpässä on muuten ehkä 12'C, mutta en valita, onneksi otin fleecemakuupussin :)

-Pekuli

Barcelona

Lento ei päätynyt Siperiaan eikä edes Iberiaan, vaan Katalonian punakeltaraidalliseen helmeen, Barcelonaan. Kateuden voi unohtaa samantien, lämpöä täällä on n. 10○C, ja meikäpojilla on armoton nälkä. Neukku laittoi aamuyöllä kouraan ruisleipäsen ja koneessa mäsäytin foccaccian pahimpaan kymppikerhomunchiessiini. Lennon aikana WLAN-yhteys pelasi moitteetta. 2013 on melkein kuin 90-luku, täynnä teknoa!!
Kaksi Suomi-sankaria nappasi lentokenttäbussin, jolla huristeltiin maratoonareitten välissä pujotellen Placa de Catalunyalle. Siellä keikkalaukut napattiin olkien (vertaus ohuenläntiin hartioihin) varaan ja tallusteltiin paikallisten Guidojen lomassa Arc de Triomfille. Tämän riemukaaren takana on mitä makein puisto (kuva tulossa) mutta ensisijaisesti se toimi maamerkkinä kartanluvun Colombolle, eli meikäläiselle, etsiessämme bussiasemaa.
Kuten normaalisti, ensin pitää kävellä hukkaan, ja sitten olla hukalle susi: löytämällä tiensä. Metroasemalla (20m määränpäästä) mukava paikallinen Jammu kehoitti menemään metroteitse takaisinpäin (kaikki tämä kokonaan ...katalaaniksi?), mutta valveutuneena ukkelina kysäisihen lippuluukulta asianlaitaa: bussiasema, johon suuntamme oli, löytyisi nurkan takaa. Kas niin.
Liput busakyytiin vaihtuivat pesetoihin, ja pojannaskalit - tarinan protagonistit, jättivät ylimääräiset kamat lokeroon. Barcelonan kovatasoisin lounasmesta odotti löytäjäänsä. Vahinko, että paikalliset taitaa tiputtaa mätöt aavistuksen myöhemmin kuin puoli yhdeltätoista. Aikamme sivukujia nuuskineina (domingo, mikään muukaan mesta ei myöskään ole auki paitsi kappelit), löysimme paikallista einettä, intialaista ja hamppareita, pyörittävän mestan. 100 metrin päästä bussiasemasta. Kuva ohessa.
Kohta liikahdetaan vetämään siestaa assalle ja siitä samalla teemalla 120km/h kohti Valenciaa!
Ps. Toivottavasti etelässä on lämpimämpää.